Smile like you mean it

Viimepostauksen valitukset on ollutta ja mennyttä. Kaikki asiat selvisivät kuin itsestään iltapalapöydän ääressä. HM pyysi V:tä laittamaan omat tiskinsä koneeseen, johon V vastasi automaattisesti: "Au pair hoitaa sen kyllä." HM oikein tulistui ja sanoi, etten ole täällä palvelijana vaan auttamassa ja että olen tehnyt enemmänkin kuin tarpeeksi. V myös pyysi minua lukemaan iltasadun ja nukuttamaan hänet, minua jo hieman kiukutti, koska kyseessä oli jälleen olevinaan minun aikani. HM puuttui onneksi asiaan ja sanoi, ettei minun tarvitse iltaisin suostua poikien pyyntöhin. Olen kuulemma vapaalla aina, kun vanhemmat tulevat töistä, elleivät he erikseen pyydä vaikkapa vahtimaan poikia vielä hetken. 

Olimme nyt viikonlopun host maman vanhempien sekä veljen kanssa mökillä ja voi kun oli ihanaa! Sain periaatteessa olla vapaalla koko ajan, mitä nyt leikin ja pelasin poikien kanssa, mutta ei sitä oikein voi työksi sanoa :D tulin myös heti perjantai-iltana vähän kipeäksi, minkä lapset onneksi ymmärsivät ja antoivat minun olla aika rauhassa. Lauantaiaamuna heräsin kahdeksan aikaan siihen, kun V on taas koputtelemassa ovella. Hieman kismitti. Nousin kuitenkin ylös ja kävin aamupalalla ja istuskelin hetken poikien isoäidin kanssa terassilla. Siinä vasta on ihana ihminen! Juttelimme ummet ja lammet ja hän muistutti kovasti minun omaa mummoani. Lauantaina olo oli paljon huonompi kuin perjantaina ja meninkin nukkumaan vielä uudestaan ja nukuinkin oikein 3tuntia putkeen. Taisi minulla kuumettakin olla. 

Tänään heräsin vasta kymmenen jälkeen, koska (thank god) host mama oli sanonut V:lle, ettei minua saa herättää! Yö meni kyllä aikalailla levottomasti, koska yskitti niin kovasti. Nyt tuntuu, että poskiontelontulehdus on tuloillaan ja pää on kuin heliumpallo. 

Söimme hostien kanssa ihanan lounaan, joimme skumppaa (taas, varmaan 4. tai 5. pullo...) ja juttelimme mukavia. HM sanoi, että minun sukulaiseni ja ystäväni ovat enemmän kuin tervetulleita Lontoossa käymään ja he saavat asua meillä sitten :) Huippua! Minun olikin tarkoitus sitä heiltä kysyä, mutta onneksi sekin selvisi näin helposti. 

Nyt minulla on niin hyvä mieli, niin hyvä olla ja mahtava fiilis, flunssasta huolimatta. Perhe tuntuu täydelliseltä ja kaikki on hyvin, ainakin toistaiseksi! 

Thinking out loud

Joooh, enpä oikein tiedä mistä aloittaisin tämän paasaustekstin. Sanon heti alkuun, että tuntuu tyhmälle valittaa tämmöisistä asioista, koska perhe on ihana, lapset ovat ihania, vanhemmat ovat ihania. Ihmisten kanssa sujuu jätte bra, kemiat kohtaa, ja kaikki on tosi jees! Mutta. Mutta on muutama asia, jotka hämmästyttävät ja ihmetyttävät, mutten tiedä, pitäisikö näistä jo puhua perheen kanssa vai odottaa, tapahtuuko muutosta itsestään. Olen kuitenkin ollut täällä vasta 3 päivää ja kaikki vielä opettelemme tähän uuteen, yhteiseen elämään. Ja pitää myös muistaa, että nämä voivat johtua ihan vain erilaisista tavoista tehdä asioita tai mistä vain väärinymmäryksestä tms. Mutta paasaus alkakoon!

• Eilen host daddyn tullessa kotiin töistä, hän kysyi jaksanko vielä vahtia poikia hetken, kun hän kaupassa. Sen jälkeen olisin vapaa. Sanoin totta kai vahtivani ja kun HD tuli takaisin ajattelin tietenkin, että jee vapaus koitti. Istuin terassilla nauttimassa auringosta ja HD hääräsi ruuan parissa. Tuntui aika hassulle vain istua siinä, tuntemattomien kotona tekemättä mitään, joten kysyin tarvitseeko hän apua. "Ei, ei, tää on sun omaa aikaa, kaikki ok" kuului vastaus. Meni hetki ja HD pyysi apua pöydän kattamisessa ja salaatin teossa. Autoin tietenkin. Syötiin kaikki yhdessä ihanaa grilliruokaa ja kun lapset lähtivät pöydästä, jäin vanhempien kanssa vielä juttelemaan asioista. Hetken päästä vanhemmat vain hyppäsivät pois pöydästä, sanomatta mitään. En kai minä ruokia voinut jättää pöytään, kaiken lisäksi vielä ulos. Joten siivosin pöydän, korjasin ruuat kappiin ja laitoin tiskikoneen pyörimään. 
• Tänään host mama tuli töistä kotiin, juttelimme päivän tapahtumat ja ajattelin, että nyt kai mä oon taas vapaa. HM antoi keskimmäiselle pojalle ruokaa ja söi siinä samalla myös itse. Minä istuin olohuoneen sohvalla. HM sai puhelun ja kävi ilmi, että hän ja nuorin poika lähtevät naapuriin kylään. Tässä vaiheessa keskimmäinen on saanut syötyä ja singonut kaverin luokse. HM otti nuorimman ja lähti. Eikä sanonut oikeastaan mitään. Ja jätti ruuat ja astiat lojumaan pöytään. Ja minä siivosin.
• HM pyysi, että pyykkään poikien kanssa. Poikien piti lajitella pyykit värien mukaan ja minun tehtävänä oli pestä tummat pyykit pois kuljeksimasta. Tietenkin oletin, että pesen vain poikien vaatteet, mutta HM raahasi pyykkitupaan myös vanhempien pyykkikorin. Kuinka kummalliselle tuntuu pestä jonkun vieraan ihmisen bokserit ja pitsiset alusvaatteet. En tiedä, en mielestäni ole lupautunut sellaiseen.
• Eilen illalla kaiken lisäksi luin iltasadut ja laitoin pojat nukkumaan. Vaikka minun piti olla vapaalla. Nyt aion olla lukkiutuneena alakertaan niin kauan, että pojat ovat tehneet iltapuuhat.........

Olen jo itse järkeillyt päässäni esimerkiski nuo ruoka-asiat. Eilen itse kysyin, tarvitaanko apua. Sillä hetkellä ei tarvittu, mutta jos HD ajatteli hetken kuluttua, että olisi se apu sittenkin kiva. Tuo kaikkoaminen ruokapöydästä sanomatta sanaakaan on minusta outoa, koska olen tottunut kotonani siihen, että pöytä on pakko siivota heti. Meillä on kissoja ja koira ja ruuat menee parempiin suihin, ellei niitä siivota heti. Joten voiko olla, että tässä perheessä ollaan totuttu jättämään ruuat hetkeksi pöytään, ennen kuin ne korjataan pois? Jos he eivät ajatelleetkaan, että siivoan ne, jos he hetkeksi poistuvat? Muita kohtia en osaa selittää muulla kuin kiireellä. Vanhemmat tekevät töitä kellon ympäri, joten kai ne lisäkädet ilta-aikaankin on jees. 

Mitä mieltä te olette? Puhunko nyt heti suuni puhtaaksi vai odotanko? Onko kaikki epäkohdat selitettävissä väärinymmärryksillä ja erillaisilla tavoilla tehdä asiat?

Day 1

Huh, mikä päivä. Nukuin viime yönä n. 4 tuntia, matkustin melkin 6 tuntia ja olen tavannut vaikka millä mitalla uusia ihmisiä. Olin matkalla Helsinkiin ja host mama laittoi viestin: "Isälläni on synttärit, mennään sinne sitten suoraan." Juuuu, pienoinen paniikki iski, koska en tiennyt, kuinka paljon siellä tulisi olemaan ihmisiä, onko ne hienot juhlat jne. En ollut koskaan tavannut edes sitä perhettä ja sainpa koko suvun sitten kerralla!

Onneksi pelkäsin turhaan ja kaikki olivat mukavia ja kohtelivat minua kuin olisin pidempäänkin heidät tuntenut. Valokuviinkin halusivat minut mukaan ja viikonloppuna olisi luvassa mökkireissu jonnekin saaristoon heidän kanssaan! :)

Lapsetkin ottivat minut hyvin vastaan, leikin nuorimmaisen kanssa hetken aikaa, olin seurana iltapalalla ja juttelin mukavia. V ja E halusivat molemmat, että luen heille iltasadut sekä nukutan heidät. Nukuttaminen tarkoitti lähinnä sitä, että hetken aikaa olin vieressä ja ja silitin päätä. Ei tarvinnut oikeasti ihan nukahtamista odotella. 

Host maman ja papan kanssa juotiin ensimmäisen päivän kunniaksi skumppapullollinen ja juteltiin asioista. Siitä, mitkä ovat tehtäväni, kuinka kotona toimitaan, mitä minulta odotetaan. Kaikki vaikuttaa minusta ainakin selvältä ja simppeliltä, mutta katsotaan asiaa sitten, kun pojat rupeavat rajojaan kokeilemaan. Vielä ainakin (vieraskoreuttaan) tottelivat heti kun jotain sanoin.... :D 

Olen sen verran rättipoikkiväsynyt, etten osaa koota ajatuksia, joten tässä pikainen selitys ekasta päivästä... 

Lähtövalmiina

Aika on mennyt kuin siivillä. Tuntuu kuin vasta olisin laskeskellut "enää kaksi kuukautta lähtöön!" ja nyt se päivä on jo huomenna. Tai teknisesti jo tänään. Hullua. Huomisesta lähtien olen espoolainen, ja kuukauden päästä osoite on Lontoo! 

Tuntuu todella hassulle lähinnä siksi, ettei jännitä, eikä edes tunnu sille, että huomenna lähden. Ehkä se johtuu siitä, etten ole poissa kuin 3 viikkoa, jonka jälkeen vietän "kesälomaa". Tuntuu ehkä lähinnä sille, että lähtisin vain matkalle tai leirille tai jonnekin vain hetkeksi.

Minusta on ihanaa aloittaa aupparointi jo Suomessa, tutustua perheen tapoihin ja ennen kaikkea tutustua lapsiin. Olen siitä vähän outo, että käyn pääni sisällä läpi niin menneitä tapahtumia kuin tuleviakin. Tavallaan suunnittelen etukäteen, kuinka jotkin tilanteet tulevat menemään, mitä sanon, kuinka olen, miten toimin. Saatan suunnitella etukäteen dialogeja, jos jokin tilanne kovasti jännittää, ja menen sitten aivan puihin, kun vastapuoli ei osaakaan vuorosanojaan. Kuvittelen myös kaikkia tilanteita, joissa homma sujukaan hyvin ja kaikki menee huonosti. Kelaan pääni sisässä kaikki mahdolliset kauhukuvat, jotta osaan varautua mihin vain. En tiedä, tekeekö tätä kukaan muu ja kuinka sekopäiseltä kuulostan, mutta anyway. Olen siis ehtinyt pohtia myös huomista, sekä tulevaa vuottani. 

Tässä pahimmat pelkoni lähinnä heinäkuulle:

1. Perheen äiti järkyttyy ulkonäöstäni. Kun skypetimme, minulla oli pitkähköt, oranssit hiukset. Nyt minulla on oikealla puolella siilitukka ja pidemmät hiukset ovat vaaleanpunaiset.

2. Lapset pelkäävät minua. Ehkä he pelkäävät erilaista ulkonäköäni. Tai sitä, että olen puolijättiläinen.

3. Lapset eivät pidä minusta. En oikein tiedä mitään poikien leikkejä, enkä ole aikoihin oikeastaan kenenkään kanssa leikkinyt. Entä jos en osaa mitään ja pojat alkavat vihata minua?

4. Sotku-minä. En ole kovinkaan siisti ihminen ja tiedän, että host perheen luona minun täytyy sellainen Lellens jostakin kaivella esiin. Jos en huomakaan jotain tavaraa väärällä paikallaan ja saan sen takia fudut.

5. Jos perhe päättääkin heinäkuun jälkeen, ettei halua minua mukanaan Lontooseen. Tämä on suurin ja kamalin pelko. He eivät ole tyytyväisiä työni jälkeen, he eivät ole tyytyväisiä minuun ihmisenä, he eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Ja sanovat kiitos, mutta ei kiitos. 

Apua. Tämä oli huono aika kirjoitella tämmöisiä. Taidan yön valvoa ja käydä kaikki nämä tilanteet kymmeneen kertaan läpi ja valvoa koko yön. Hui. 9 tuntia, 39 minuuttia ja bussi kohti tuntematonta lähtee!! 

Nine in the afternoon

Minulla on lauantaina läksiäiset ja noh, kämppäni on hävityksen kauhistus. Ajattelin pyhittää tämän päivän siivoamiselle sekä siinä sivussa vähän pohtia, mitä kaikkea mukaani pakkaankaan. Päätinpä sitten aloittaa vähän sieltä mukavemmasta päästä, eli vaatekaapin läpikäymisestä. Eipä tadakaan tämä tyttö tänään paljon muuta tehdäkään..... 

Voi miten hauskaa oli testailla kaikkia vanhoja vaatteita, joiden olemassa oloa en edes muistanut! Ja kaikkia ihania kesähepeneitä! Niitä kun ei hirveästi ole vielä tänä vuonna tarvinnut.... Järkkäilin vaatteita kaapin hyllyille siten, että yhdelle hyllylle "Espoo-vaatteet", toiselle "Lontoo-vaatteet" ja viimeiselle kotiin jäävät. Hauskaa, kun Espoo -hylly näyttää värikkäälle ja pirteälle, mutta Lontoo -hylly taas on lähes kokonaan mustaa, valkoista ja harmaata. Onneksi osa pirteistä ja värikkäistä vaatteista matkaa kanssani myös Lontooseen, etten ihan masentavan näköisenä kulje siellä sitten. Pilkistää tuolta alemmalta hyllyltäkin näköjään jotakin väriä, mutta aika synkälle näyttää.

Tänään oli oikastaan ensimmäinen kesäinen päivä, lämmintä 25 astetta ja aurinkokin paistoi. Siksipä en malttanut hirveästi vaatteiden lajittelun jälkeen siivoilla vaan lähdin satamaan jäätelölle ja nauttimaan ihanasta ilmasta ja lämmöstä! Siellä istuskelin parisen tuntia ja mietin, että sitä minun tulee ikävä: kesäistä Kuopiota. Sadekuuro kuitenkin yllätti ja jouduin palaamaan tänne sotkun keskelle. Nyt yritän välttää väistämätöntä ja näpyttelen tätä tässä.

Ehkä nyt alan oikeasti siivoamaan, niin tuleepa joskus ainakin valmista. 

Changes

Leikitään, että tässä on joku naseva ja hauska aloitus.

Elämäni on muuttumussa radikaalisti ja edessä on hyppy kohti tuntematonta. Tarkalleen 8 päivää, 15 tuntia ja 11 minuuttia. 207 tuntia ja elän ja asun aivan toisaalla, vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten kanssa. 

Olen päättänyt rohkaistua vuosien haaveilun ja unelmoinnin jälkeen. Olen aina, niin kauan kuin muistan, halunnut kokea kaiken mahdollisen, elää kuin viimeistä päivää. Yksi isoimmista unelmistani ja haaveistani on ollut elää ja asua ulkomailla. Yksi on ylitse muiden ja se on Englanti ja kaupunki Lontoo. Ja sinne minä lähden. Aivan pian.

Ensimmäisen kerran mietin au pairiksi lähtöä ollessani vielä yläasteella. Minulla ei ollut haisuakaan siitä, mitä tulevaisuudelta haluan. Minne haen opiskelemaan? Mikä minusta tulee isona? Muistan, että postin mukana oli tullut myös jonkin au pair -järjestön esitteitä ja selailin niitä. Taisin äidillekin sanoa niistä jotakin. En kuitenkaan vielä ollut valmis sellaiseen muutokseen ja hain lukioon. Saanpahan vielä kolme vuotta lisäaikaa miettiä, mikä minusta tulee isona, ajattelin. 

No, lukio alkoi olla lopuillaan ja olin edelleen tulevaisuuteni suhteen isona kysymysmerkkinä. En tiennyt, mitä haluan opiskella seuraavat vuodet. Au pair vuosi ulkomailla alkoi houkuttaa ja tuntua parhaimmalta vaihtoehdolta. Aloin etsimään netistäkin tietoa ja tutkin jo perheiden hakemuksiakin. Sitten kävi ehkä ne perinteisimmät ja tapasin miehen ja rakastuin. Katsoin maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, laitoin haaveet syrjään ja hain kouluun. Pääsin opiskelemaan ja alakin tuntui kivalta ja omalta jutulta. Vaikka lopulta erosin, en ajatellutkaan jättäväni koulua kesken vaan kävin sen tunnollisesti loppuun. Nyt olen valmistunut, sinkku ja lähtövalmiina!

Olen löytänyt itselleni ihanan perheen ja muutan heidän luokseen kesäkuun viimeisenä päivänä. Heillä on kolme lasta, 5-, 9- ja 12- vuotiaat pojat. Tilanteeni on siksi hieman erikoinen, että aloitan au pair elämän jo täällä kotosuomessa. Perhe on siis suomalainen ja asuvat täällä heinäkuun loppuun asti. He laajentavat yritystoimintaansa Lontooseen ja ovat melkein koko heinäkuun joko työmatkoilla tai hoitamassa muuttoa, eli lisäkädet lasten hoitoon on jo silloin tervetullutta. Lisäksi vanhimmalla pojalla on erityistarpeita ja muutokset ovat hänelle hankalia. Hänen sopeutumisensa kannalta on mukavampaa, että asustan heillä jo ennen Lontooseen muuttamista. 

En oikeastaan ole sisäistänyt tulevaa muutosta vielä. Ensimmäisen kerran heräsin todellisuuteen kun noin kuukausi sitten jätin töihin irtisanomisilmoituksen. Toisen kerran, kun varasin bussilippuja Helsinkiin. Viimeisimmän herätyksen koin tänään, kun viho viimeinen työvuoro oli taputeltu. Nyt se on ohi. Olen työtön seuraavat 8 päivää. Sen jälkeen työnimikkeeni on au pair.

Ps. kuvat on lainattu wehearit:stä. 

Pps. Oli pakko tarkistaa, montako päivää asun vielä Suomessa. 44. Oh my god!