My brain is hanging upside down

Oon ollut täällä host perheen luona nyt reilun viikon. Siispä ajattelin vähän kertoa kuluneiden päivien fiiliksiä:

DAY 1

Kun istuin bussiin ja tämä ihmeellinen matka alkoi, ei tuntunut sille yhtään. Ei tuntunut sille, että matkustan pääkaupunkiseudulle kolmeksi viikoksi elämään ja asumaan. Tuntui lähinnä sille, että matkustan päiväksi jonnekin ja tulen illaksi kotiin. Vasta kun host mamalta tuli viesti, että menemme heti suoraan hänen isänsä syntymäpäiviä viettämään, alkoi jännittää. Pieni pelkokin käväisi vatsan pohjassa ja älysin, että nyt sitä mennään. Juhliin, joista en oikeasti tunne ketään. Vieraiden ihmisten sekaan. Huhhuh. 

Kuten aiemmin kirjoitin, juhlat menivät onneksi hyvin. Paikalla oli lähisuku ja kaikki kohtelivat minua erinomaisesti, he olivat kiinnostuneita minusta, siitä mistä tulen, mitä olen aiemmin puuhaillut ja millä fiiliksillä olen lähdössä Lontoota valloittamaan. En muistanut kenenkään nimiä, enkä sitä, kuka oli kenenkin isä tai lapsi. 

Illalla tutustuin host perheen lapsiin ja nuorimmaiset halusivat minut heti iltasatuja lukemaan. Sain iltapusut ja -halitkin. Menin erinomaisilla fiiliksillä nukkumaan ja nukahdin hetkessä. 

DAY 2

Heräsin siihen, kun perheen keskimmäinen V, kolkutteli ovella. "V on yksinäinen, haluatko jo herätä." Niinpä nousin ylös ja V oli tehnyt minulle aamupalan kahveineen valmiiksi. Minusta tuntui hirmu hyvältä.

Vanhemmat lähtivät töihin ja touhusin V:n kanssa kaikenlaista. Kävimme esimerkiksi tutustumassa lähiympäristöön ja kaupassa ostamassa lounastarpeet. V pyysi lounaaksi makaronilaatikkoa ja sen minä myös tein. V:lle maistui erinomaisesti ja minustakin tuotos oli onnistunut. Vanhin, O, heräsi vasta puolenpäivän jälkeen ja sanoin hänelle, että jääkaapissa on makaronilaatikkoa sitten kun tulee nälkä. Näin, kun hän katsoi sitä, otti kananmunapaketin jääkaapista ja tekaisi itselleen munakkaan. Vähän tuli siinä vaiheessa suru puseroon.

Vanhemmat tulivat töistä ja kyselivät, kuinka päivä sujui. Kertoilin päivän tapahtumista ja kerroin tehneeni makaronilaatikkoa. "Vautsi! Söikö pojat sitä, tai siis söikö O?" Pudistin päätäni. "Niin epäilinkin. Ei se syö, jos se on maitoon tehty, koska se on valkoista." Okei. Pidetään tämä mielessä...... 

DAY 3

Pikkumies oli flunssainen, joten hän ei mennyt päiväkotiin. Pidimme poikien kanssa hauskan päivän ja kävimme läheisessä leikkipuistoissa leikkimässä. Päivä oli todella kuuma ja olisin halunnut helliä poikia jäätelöillä, mutten viitsinyt kuitenkaan. Pikkumies vaikutti ihan terveeltä ja sanoikin, ettei koske mihinkään ja kaikki oli kuulemma hyvin. Naapurin poika oli saanut uuden uima-altaan, sellaisen lasten puhallettavan, missä oli palmuja ja liukumäki. Vähän hienompi kuin minun lapsuudessani.... No, mutta pikkumies halusi lähteä sitä testailemaan, joten annoin hänen mennä. Vanhemmat pojatkin menivät omille teilleen, joten minulla on hieman vapaa-aikaa. Sohvalla toimettomana istuminen tuntui oudolta ja yritin järjestellä olematonta sotkua.

Kolmantena päivänä aloin olla jo aika hämmentynyt epäselviin ohjeisiin. En oikein tiennyt, milloin vapaa-aika alkaa ja mitä kaikkea minun kuuluukaan tehdä. Pohdiskelin asioita ja tulin lopulta siihen tulokseen, että minun on pakko avata suuni.

DAY 4

Perjantai. Nukuin "pitkään", johonkin ehkä kymmeneen asti. Söin aamupalaa ja host vanhemmat pakkailivat mökkiviikonlopun kamoja. En oikein tiennyt, millaiselle mökille olemme menossa ja minkälaisia vaateita tarvitsen. En myöskään tiennyt, pitääkö minun ottaa oma pyyhe ja pesuaineet mukaan, mutta otin ne varuilta kuitenkin. Minulle sana "mökki" tarkoittaa pientä rakennusta, jossa on sauna ja pieni huone sekä keittiö. Keittiö on alkeellinen, kaasuhella ja vähän keittiötasoja. Mökkiin ei tule sähköjä, eikä siellä ole juoksevaa vettä. Arvelin kuitenkin, että tälle mökille tulee sähköt, koska vietämme siellä koko viikonlopun.

Kävimme matkalla syömässä Ikeassa ja oletin, että host perhe maksaa myös minun ruokani. En kuitenkaan ollut täysin varma asiasta, enkä kehdannut kysyäkään. Tiskillä onneksi host mama kysyi, mitä haluan syödä ja huokaisin helpotuksesta.

Noh, pääsimme "mökille". Mökki oli iso. Ja vieressä oli vielä kaksi erillistä mökkiä. Minulle oli oma huone, jossa oli kaikki jääkaapista lähtien. Päämökissä oli hyvin varusteltu keittiö, pesukoneineen ja uuneineen. Muut mökit olivat lähinnä nukkumista varten.

Viikonloppua meidän kanssamme oli viettämässä myös host maman vanhemmat sekä hänen veljensä tyttärensä kanssa. Mummo tuli halaamaan minua ja tunsin oloni kotoisaksi. Kurkku alkoi tuntua kipeältä, enkä uskaltautunut uimaankaan. 

Joimme aikuisten kesken muutaman pullon viiniä ja olutta, vitsailimme ja näin host vanhemmistani ihan uuden puolen.

DAY 5

Heräsin kahdeksan jälkeen siihen, että V oli jälleen oven takana kolkuttamassa. Ärsytti, koska olin valvonut myöhään ja olisin halunnut nauttia unesta vielä hetken. Nousin ylös vain huomatakseni, että nenä on ihan tukossa ja kurkku oli kuin hiekkapaperia. Kävin syömässä aamupalan, otin särkylääkettä ja painuin takaisin nukkumaan. Lopulta heräsin vasta 12 aikaan.

Host mama oli myös tukkoinen ja hän taisikin nukkua melkein koko päivän. Luulen, että myös pieni rapula taisi vaivata :D 

Istuin terassilla nauttien todella lämpimästä kesäsäästä. Minun ei tarvinnut tehdä mitään, koska olin kipeä ja vieraana isovanhempien mökillä. Seurailin muiden touhuja ja kävin välillä pelaamassa lasten kanssa erän Afrikan tähteä tai Unoa. 

DAY 6

Heräsin kymmenen jälkeen ja olo oli yhtä huono kuin edellisenä päivänä. Menin aamupalalle ja selvisi, että kyyti kohti kotia lähtisi aivan pian, ellen haluaisi jäädä ja tulla vasta illalla. Pakkasin kamat ja lähdimme kotia kohti. Linnoittauduin omaan huoneeseeni melkein koko päiväksi ja olo oli kamala.

DAY 7 

Ei tainnut tapahtua mitään erityistä. Perusarkea, johon olin jo tottunut. Lapsille aamupalat, lounaat, pesukoneen täyttöä ja tyhjentämistä, riitojen selvittelyä, pyykinpesua. Kipeä olin edelleen, enkä oikein jaksanut mitään sen kummempaa tehdä.

DAY 8 

Host dad lähti työmatkalle, O lähti Tallinaan enonsa kanssa, pikkumies oli päiväkodissa, host mama oli töissä ja minä V:n kanssa kotona. V lähti melkein heti aamusta naapuriin, minä järjestelin paikkoja ja kärsin päänsärystä. Selvittelin V:n ja naapurin poikien draamoja, tappelin V:n kanssa peliajoista. Ihan normisettiä. 

DAY 9

Hassu päivä. Siivoja (!!!!) tuli heti aamusta jynssäämään paikkoja, imuroimaan, pesemään lattioita, pyyhkimään pölyjä, pöllyttämään mattoja. Pojat lähtivät kukin omille teilleen, joten minulla oli periaatteessa vapaata! Tietenkin minun täytyi pysyä kotona, jos pojat tulevat kotiin tai jotakin sattuu. Tein lounaaksi lihapullia (makaronilaatikko-episodista viisastuneena kysyin O:lta etukäteen, mitä niihin saa laittaa....) ja lohkoperunoita. Ja ne menivät kuin kuumille kiville! Jippii!

Edelleen flunssa vaivasi.

DAY 10

Tämä päivä. Heräsin ajoissa setvimään pyykkivuorta, järjestelemään poikien huoneet ja tuulettamaan koko talon. Täällä nimittäin oli tänään asuntonäyttö. Lähdimme poikien kanssa evakkoon mummolaan ja se oli oikein hyvä. Mummo teki pojille lounaan ja minä chillasin!

Olen edelleen kipeä, poskiontelontulehdus, luultavasti korvatulehdus ja niin jäätävä päänsärky, etten kestä. Särkylääkkeet ei auta, eikä varsinkaan poikien jatkuva huuto ja riitely. 

Toisaalta tuntuu sille, että olen ollut täällä todella pitkään ja toisaalta taas sille, että olisin tullut vasta eilen. Hassuinta on se, että tunnen oloni täällä tosi kotoisaksi ja perhe tuntuu lähinnä jollekin sukulaisperheelle eikä työnantajille. 

Huomenna on taas perjantai ja luultavasti minulle vapaapäivä ja ajattelin pyörähtää Helsingissä! 

Tulipas aika kilometripostaus, kiva jos joku jaksoi lukea! :) 

One month to go!

Tasan kuukausi ja meitsi on Lontoossa!!!!

Tai siis tarkkaa päivää emme ole vielä sopineet, mutta alustavasti puhuimme elokuun kuudennesta päivästä, voi olla, että lennän Brittein saarille jo aiemmin, mutta hei haloo KUUKAUSI! Kuukausi ja elämäni suurin seikkailu alkaa kunnolla. Englannissa. Lontoossa. Kaupungissa, jota rakastan. Huhhei, elämäni tuntuu ihan unelta.

Kaikki menee mukavasti, flunssakin alkaa olla taltutettu, pientä tukkoisuutta ja yskää lukuunottamatta. Pojat pitävät minusta ja minä niistä, pienistä tuholaisista. Alkuun jännitin kovasti sitä, kuinka pidän kurin yllä. Pelkäsin, jos sanon tiukasti tai rankaisen esim. ottamalla tietokoneen ja puhelimen pois, he alkavat vihata minua. Etteivät he pidä minusta enää niinkuin aiemmin. Onneksi pelko oli turha, olen komentanut, kiristänyt, nuhdellut ja rankaissut. Siitä huolimatta kaikki kolme pitävät minusta, keskimmäinen on oikein ottanut minut omakseen. Hän änkeää syliin, haluaa pelata kanssani pelejä, pyytää lukemaan iltasatuja ja tulemaan illalla viereen nukkumaan. 

Kaikki ei kuitenkaan täysin auvoista ole, sillä media on vienyt lapset mennessään. He haluavat pelata kännykällä, tietokoneella, pleikkarilla ja tuijottaa telkkaria ihan koko ajan! Heille on annettu aikaa kaikkiin edellä mainittuihin yhteensä 1,5 tuntia päivässä. Eikä sekään riittäisi. Kun silmä välttää, joku livahtaa tietokoneelle, toinen peiton alle pelaamaan kännykällä. He jopa vetävät itkupotkuraivarit, kun komennan heidät pihalle ja laitan netin kiinni. Tappelen heidän kanssaan tästä samasta asiasta monta kertaa päivässä ja mikään ei tunnu auttavan. Mikä neuvoksi? Onko kenelläkään muulla samanlaisia ongelmia? Varsinkin nyt, kun olen ollut kipeänä, en jaksaisi vääntää lasten kanssa yhtään. 

Keskimmäinen, eli V, on aikamoinen pakkaus. Hänellä on paljon adhd-piirteitä, keskittyminen herpaantuu herkästi ja varsinkin iltaisin hän käy kierroksilla. Hänen parhaat ystävänsä asuvat ihan naapureissa ja voi sitä draaman määrää, mitä he saavat aikaiseksi. Luulin, että tällaista on vain tytöillä, mutta ei näköjään. Ystävyksiä on yheensä kolme. Hetken aikaa he leikkivät ihan nätisti, ilman ongelmia. Kohta joku lähtee itkien kotiin, koska kaksi muuta ovat liittoutuneet, eivätkä huolikaan kolmatta leikkeihin mukaan. Juuri äsken se syrjitty oli V. Hän juoksi itkien yläkertaan ja minä yritän rauhoitella. En oikein voi toisten lapsia mennä komentamaan, joten nämä tilanteet ovat hankalia. Onneksi asiat selviävät yleensä yhtä nopeasti kuin ovat menneet solmuunkin. Nyt on taas rauha valtakunnassa.... Hetken ainakin.

Smile like you mean it

Viimepostauksen valitukset on ollutta ja mennyttä. Kaikki asiat selvisivät kuin itsestään iltapalapöydän ääressä. HM pyysi V:tä laittamaan omat tiskinsä koneeseen, johon V vastasi automaattisesti: "Au pair hoitaa sen kyllä." HM oikein tulistui ja sanoi, etten ole täällä palvelijana vaan auttamassa ja että olen tehnyt enemmänkin kuin tarpeeksi. V myös pyysi minua lukemaan iltasadun ja nukuttamaan hänet, minua jo hieman kiukutti, koska kyseessä oli jälleen olevinaan minun aikani. HM puuttui onneksi asiaan ja sanoi, ettei minun tarvitse iltaisin suostua poikien pyyntöhin. Olen kuulemma vapaalla aina, kun vanhemmat tulevat töistä, elleivät he erikseen pyydä vaikkapa vahtimaan poikia vielä hetken. 

Olimme nyt viikonlopun host maman vanhempien sekä veljen kanssa mökillä ja voi kun oli ihanaa! Sain periaatteessa olla vapaalla koko ajan, mitä nyt leikin ja pelasin poikien kanssa, mutta ei sitä oikein voi työksi sanoa :D tulin myös heti perjantai-iltana vähän kipeäksi, minkä lapset onneksi ymmärsivät ja antoivat minun olla aika rauhassa. Lauantaiaamuna heräsin kahdeksan aikaan siihen, kun V on taas koputtelemassa ovella. Hieman kismitti. Nousin kuitenkin ylös ja kävin aamupalalla ja istuskelin hetken poikien isoäidin kanssa terassilla. Siinä vasta on ihana ihminen! Juttelimme ummet ja lammet ja hän muistutti kovasti minun omaa mummoani. Lauantaina olo oli paljon huonompi kuin perjantaina ja meninkin nukkumaan vielä uudestaan ja nukuinkin oikein 3tuntia putkeen. Taisi minulla kuumettakin olla. 

Tänään heräsin vasta kymmenen jälkeen, koska (thank god) host mama oli sanonut V:lle, ettei minua saa herättää! Yö meni kyllä aikalailla levottomasti, koska yskitti niin kovasti. Nyt tuntuu, että poskiontelontulehdus on tuloillaan ja pää on kuin heliumpallo. 

Söimme hostien kanssa ihanan lounaan, joimme skumppaa (taas, varmaan 4. tai 5. pullo...) ja juttelimme mukavia. HM sanoi, että minun sukulaiseni ja ystäväni ovat enemmän kuin tervetulleita Lontoossa käymään ja he saavat asua meillä sitten :) Huippua! Minun olikin tarkoitus sitä heiltä kysyä, mutta onneksi sekin selvisi näin helposti. 

Nyt minulla on niin hyvä mieli, niin hyvä olla ja mahtava fiilis, flunssasta huolimatta. Perhe tuntuu täydelliseltä ja kaikki on hyvin, ainakin toistaiseksi! 

Thinking out loud

Joooh, enpä oikein tiedä mistä aloittaisin tämän paasaustekstin. Sanon heti alkuun, että tuntuu tyhmälle valittaa tämmöisistä asioista, koska perhe on ihana, lapset ovat ihania, vanhemmat ovat ihania. Ihmisten kanssa sujuu jätte bra, kemiat kohtaa, ja kaikki on tosi jees! Mutta. Mutta on muutama asia, jotka hämmästyttävät ja ihmetyttävät, mutten tiedä, pitäisikö näistä jo puhua perheen kanssa vai odottaa, tapahtuuko muutosta itsestään. Olen kuitenkin ollut täällä vasta 3 päivää ja kaikki vielä opettelemme tähän uuteen, yhteiseen elämään. Ja pitää myös muistaa, että nämä voivat johtua ihan vain erilaisista tavoista tehdä asioita tai mistä vain väärinymmäryksestä tms. Mutta paasaus alkakoon!

• Eilen host daddyn tullessa kotiin töistä, hän kysyi jaksanko vielä vahtia poikia hetken, kun hän kaupassa. Sen jälkeen olisin vapaa. Sanoin totta kai vahtivani ja kun HD tuli takaisin ajattelin tietenkin, että jee vapaus koitti. Istuin terassilla nauttimassa auringosta ja HD hääräsi ruuan parissa. Tuntui aika hassulle vain istua siinä, tuntemattomien kotona tekemättä mitään, joten kysyin tarvitseeko hän apua. "Ei, ei, tää on sun omaa aikaa, kaikki ok" kuului vastaus. Meni hetki ja HD pyysi apua pöydän kattamisessa ja salaatin teossa. Autoin tietenkin. Syötiin kaikki yhdessä ihanaa grilliruokaa ja kun lapset lähtivät pöydästä, jäin vanhempien kanssa vielä juttelemaan asioista. Hetken päästä vanhemmat vain hyppäsivät pois pöydästä, sanomatta mitään. En kai minä ruokia voinut jättää pöytään, kaiken lisäksi vielä ulos. Joten siivosin pöydän, korjasin ruuat kappiin ja laitoin tiskikoneen pyörimään. 
• Tänään host mama tuli töistä kotiin, juttelimme päivän tapahtumat ja ajattelin, että nyt kai mä oon taas vapaa. HM antoi keskimmäiselle pojalle ruokaa ja söi siinä samalla myös itse. Minä istuin olohuoneen sohvalla. HM sai puhelun ja kävi ilmi, että hän ja nuorin poika lähtevät naapuriin kylään. Tässä vaiheessa keskimmäinen on saanut syötyä ja singonut kaverin luokse. HM otti nuorimman ja lähti. Eikä sanonut oikeastaan mitään. Ja jätti ruuat ja astiat lojumaan pöytään. Ja minä siivosin.
• HM pyysi, että pyykkään poikien kanssa. Poikien piti lajitella pyykit värien mukaan ja minun tehtävänä oli pestä tummat pyykit pois kuljeksimasta. Tietenkin oletin, että pesen vain poikien vaatteet, mutta HM raahasi pyykkitupaan myös vanhempien pyykkikorin. Kuinka kummalliselle tuntuu pestä jonkun vieraan ihmisen bokserit ja pitsiset alusvaatteet. En tiedä, en mielestäni ole lupautunut sellaiseen.
• Eilen illalla kaiken lisäksi luin iltasadut ja laitoin pojat nukkumaan. Vaikka minun piti olla vapaalla. Nyt aion olla lukkiutuneena alakertaan niin kauan, että pojat ovat tehneet iltapuuhat.........

Olen jo itse järkeillyt päässäni esimerkiski nuo ruoka-asiat. Eilen itse kysyin, tarvitaanko apua. Sillä hetkellä ei tarvittu, mutta jos HD ajatteli hetken kuluttua, että olisi se apu sittenkin kiva. Tuo kaikkoaminen ruokapöydästä sanomatta sanaakaan on minusta outoa, koska olen tottunut kotonani siihen, että pöytä on pakko siivota heti. Meillä on kissoja ja koira ja ruuat menee parempiin suihin, ellei niitä siivota heti. Joten voiko olla, että tässä perheessä ollaan totuttu jättämään ruuat hetkeksi pöytään, ennen kuin ne korjataan pois? Jos he eivät ajatelleetkaan, että siivoan ne, jos he hetkeksi poistuvat? Muita kohtia en osaa selittää muulla kuin kiireellä. Vanhemmat tekevät töitä kellon ympäri, joten kai ne lisäkädet ilta-aikaankin on jees. 

Mitä mieltä te olette? Puhunko nyt heti suuni puhtaaksi vai odotanko? Onko kaikki epäkohdat selitettävissä väärinymmärryksillä ja erillaisilla tavoilla tehdä asiat?