One month to go!

Tasan kuukausi ja meitsi on Lontoossa!!!!

Tai siis tarkkaa päivää emme ole vielä sopineet, mutta alustavasti puhuimme elokuun kuudennesta päivästä, voi olla, että lennän Brittein saarille jo aiemmin, mutta hei haloo KUUKAUSI! Kuukausi ja elämäni suurin seikkailu alkaa kunnolla. Englannissa. Lontoossa. Kaupungissa, jota rakastan. Huhhei, elämäni tuntuu ihan unelta.

Kaikki menee mukavasti, flunssakin alkaa olla taltutettu, pientä tukkoisuutta ja yskää lukuunottamatta. Pojat pitävät minusta ja minä niistä, pienistä tuholaisista. Alkuun jännitin kovasti sitä, kuinka pidän kurin yllä. Pelkäsin, jos sanon tiukasti tai rankaisen esim. ottamalla tietokoneen ja puhelimen pois, he alkavat vihata minua. Etteivät he pidä minusta enää niinkuin aiemmin. Onneksi pelko oli turha, olen komentanut, kiristänyt, nuhdellut ja rankaissut. Siitä huolimatta kaikki kolme pitävät minusta, keskimmäinen on oikein ottanut minut omakseen. Hän änkeää syliin, haluaa pelata kanssani pelejä, pyytää lukemaan iltasatuja ja tulemaan illalla viereen nukkumaan. 

Kaikki ei kuitenkaan täysin auvoista ole, sillä media on vienyt lapset mennessään. He haluavat pelata kännykällä, tietokoneella, pleikkarilla ja tuijottaa telkkaria ihan koko ajan! Heille on annettu aikaa kaikkiin edellä mainittuihin yhteensä 1,5 tuntia päivässä. Eikä sekään riittäisi. Kun silmä välttää, joku livahtaa tietokoneelle, toinen peiton alle pelaamaan kännykällä. He jopa vetävät itkupotkuraivarit, kun komennan heidät pihalle ja laitan netin kiinni. Tappelen heidän kanssaan tästä samasta asiasta monta kertaa päivässä ja mikään ei tunnu auttavan. Mikä neuvoksi? Onko kenelläkään muulla samanlaisia ongelmia? Varsinkin nyt, kun olen ollut kipeänä, en jaksaisi vääntää lasten kanssa yhtään. 

Keskimmäinen, eli V, on aikamoinen pakkaus. Hänellä on paljon adhd-piirteitä, keskittyminen herpaantuu herkästi ja varsinkin iltaisin hän käy kierroksilla. Hänen parhaat ystävänsä asuvat ihan naapureissa ja voi sitä draaman määrää, mitä he saavat aikaiseksi. Luulin, että tällaista on vain tytöillä, mutta ei näköjään. Ystävyksiä on yheensä kolme. Hetken aikaa he leikkivät ihan nätisti, ilman ongelmia. Kohta joku lähtee itkien kotiin, koska kaksi muuta ovat liittoutuneet, eivätkä huolikaan kolmatta leikkeihin mukaan. Juuri äsken se syrjitty oli V. Hän juoksi itkien yläkertaan ja minä yritän rauhoitella. En oikein voi toisten lapsia mennä komentamaan, joten nämä tilanteet ovat hankalia. Onneksi asiat selviävät yleensä yhtä nopeasti kuin ovat menneet solmuunkin. Nyt on taas rauha valtakunnassa.... Hetken ainakin.