Elämäni on muuttumussa radikaalisti ja edessä on hyppy kohti tuntematonta. Tarkalleen 8 päivää, 15 tuntia ja 11 minuuttia. 207 tuntia ja elän ja asun aivan toisaalla, vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten kanssa.
Olen päättänyt rohkaistua vuosien haaveilun ja unelmoinnin jälkeen. Olen aina, niin kauan kuin muistan, halunnut kokea kaiken mahdollisen, elää kuin viimeistä päivää. Yksi isoimmista unelmistani ja haaveistani on ollut elää ja asua ulkomailla. Yksi on ylitse muiden ja se on Englanti ja kaupunki Lontoo. Ja sinne minä lähden. Aivan pian.
Ensimmäisen kerran mietin au pairiksi lähtöä ollessani vielä yläasteella. Minulla ei ollut haisuakaan siitä, mitä tulevaisuudelta haluan. Minne haen opiskelemaan? Mikä minusta tulee isona? Muistan, että postin mukana oli tullut myös jonkin au pair -järjestön esitteitä ja selailin niitä. Taisin äidillekin sanoa niistä jotakin. En kuitenkaan vielä ollut valmis sellaiseen muutokseen ja hain lukioon. Saanpahan vielä kolme vuotta lisäaikaa miettiä, mikä minusta tulee isona, ajattelin.
No, lukio alkoi olla lopuillaan ja olin edelleen tulevaisuuteni suhteen isona kysymysmerkkinä. En tiennyt, mitä haluan opiskella seuraavat vuodet. Au pair vuosi ulkomailla alkoi houkuttaa ja tuntua parhaimmalta vaihtoehdolta. Aloin etsimään netistäkin tietoa ja tutkin jo perheiden hakemuksiakin. Sitten kävi ehkä ne perinteisimmät ja tapasin miehen ja rakastuin. Katsoin maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, laitoin haaveet syrjään ja hain kouluun. Pääsin opiskelemaan ja alakin tuntui kivalta ja omalta jutulta. Vaikka lopulta erosin, en ajatellutkaan jättäväni koulua kesken vaan kävin sen tunnollisesti loppuun. Nyt olen valmistunut, sinkku ja lähtövalmiina!
Olen löytänyt itselleni ihanan perheen ja muutan heidän luokseen kesäkuun viimeisenä päivänä. Heillä on kolme lasta, 5-, 9- ja 12- vuotiaat pojat. Tilanteeni on siksi hieman erikoinen, että aloitan au pair elämän jo täällä kotosuomessa. Perhe on siis suomalainen ja asuvat täällä heinäkuun loppuun asti. He laajentavat yritystoimintaansa Lontooseen ja ovat melkein koko heinäkuun joko työmatkoilla tai hoitamassa muuttoa, eli lisäkädet lasten hoitoon on jo silloin tervetullutta. Lisäksi vanhimmalla pojalla on erityistarpeita ja muutokset ovat hänelle hankalia. Hänen sopeutumisensa kannalta on mukavampaa, että asustan heillä jo ennen Lontooseen muuttamista.
En oikeastaan ole sisäistänyt tulevaa muutosta vielä. Ensimmäisen kerran heräsin todellisuuteen kun noin kuukausi sitten jätin töihin irtisanomisilmoituksen. Toisen kerran, kun varasin bussilippuja Helsinkiin. Viimeisimmän herätyksen koin tänään, kun viho viimeinen työvuoro oli taputeltu. Nyt se on ohi. Olen työtön seuraavat 8 päivää. Sen jälkeen työnimikkeeni on au pair.
Ps. kuvat on lainattu wehearit:stä.
Pps. Oli pakko tarkistaa, montako päivää asun vielä Suomessa. 44. Oh my god!
Moi! Olit kommentoinut mun blogiin, mutta ajattelin että löydät tän vastauksen helpommin jos kommentoin tänne :) Mulla ei oikeestaan ollut rahaa säästössä melkeen yhtään, parisataa euroa semmoista "hätävaraa" (silleen kuvitteellisesti ois hyvä aina olla lentolipun verran rahaa että pääsee kotiin jos tulee hätä). Stressasin myös tosi paljon sitä että miten mä tuun pärjäämään, mutta kyllä sitä oikeasti pärjää ilman suurempiakin säästöjä! Luin tästä sun tekstistä että oot opiskellut - eli tiiät mitä budjetointi tarkoittaa, ni en usko että sulla tulee olemaan mitään ongelmia :) Kaikkeen tottuu ja jos haluaa pelkällä aupparin palkalla pärjätä niin pitää vaan priorisoida menoja (mä oon esimerkiks shoppaillut aika vähän ja käyttänyt rahat mielummin matkusteluun).
VastaaPoistaHelpottunut huokaisu.... Olen tässä siis pari kuukautta tehnyt osa-aikatöitä ja koittanut jotakin saada säätöön, mutta ei se tuota paria sataa enempää taida olla. Itsekin juuri haaveilen matkustelusta, Lontoosta kun niin helposti pääsee melkein minne vaan! Niukempaan elämään olen totta kai varautunut, mutta hirveä paniikki iski, kun monet ovat säästämistä toitottaneet joka paikassa.... :)
Poista