Lähtövalmiina

Aika on mennyt kuin siivillä. Tuntuu kuin vasta olisin laskeskellut "enää kaksi kuukautta lähtöön!" ja nyt se päivä on jo huomenna. Tai teknisesti jo tänään. Hullua. Huomisesta lähtien olen espoolainen, ja kuukauden päästä osoite on Lontoo! 

Tuntuu todella hassulle lähinnä siksi, ettei jännitä, eikä edes tunnu sille, että huomenna lähden. Ehkä se johtuu siitä, etten ole poissa kuin 3 viikkoa, jonka jälkeen vietän "kesälomaa". Tuntuu ehkä lähinnä sille, että lähtisin vain matkalle tai leirille tai jonnekin vain hetkeksi.

Minusta on ihanaa aloittaa aupparointi jo Suomessa, tutustua perheen tapoihin ja ennen kaikkea tutustua lapsiin. Olen siitä vähän outo, että käyn pääni sisällä läpi niin menneitä tapahtumia kuin tuleviakin. Tavallaan suunnittelen etukäteen, kuinka jotkin tilanteet tulevat menemään, mitä sanon, kuinka olen, miten toimin. Saatan suunnitella etukäteen dialogeja, jos jokin tilanne kovasti jännittää, ja menen sitten aivan puihin, kun vastapuoli ei osaakaan vuorosanojaan. Kuvittelen myös kaikkia tilanteita, joissa homma sujukaan hyvin ja kaikki menee huonosti. Kelaan pääni sisässä kaikki mahdolliset kauhukuvat, jotta osaan varautua mihin vain. En tiedä, tekeekö tätä kukaan muu ja kuinka sekopäiseltä kuulostan, mutta anyway. Olen siis ehtinyt pohtia myös huomista, sekä tulevaa vuottani. 

Tässä pahimmat pelkoni lähinnä heinäkuulle:

1. Perheen äiti järkyttyy ulkonäöstäni. Kun skypetimme, minulla oli pitkähköt, oranssit hiukset. Nyt minulla on oikealla puolella siilitukka ja pidemmät hiukset ovat vaaleanpunaiset.

2. Lapset pelkäävät minua. Ehkä he pelkäävät erilaista ulkonäköäni. Tai sitä, että olen puolijättiläinen.

3. Lapset eivät pidä minusta. En oikein tiedä mitään poikien leikkejä, enkä ole aikoihin oikeastaan kenenkään kanssa leikkinyt. Entä jos en osaa mitään ja pojat alkavat vihata minua?

4. Sotku-minä. En ole kovinkaan siisti ihminen ja tiedän, että host perheen luona minun täytyy sellainen Lellens jostakin kaivella esiin. Jos en huomakaan jotain tavaraa väärällä paikallaan ja saan sen takia fudut.

5. Jos perhe päättääkin heinäkuun jälkeen, ettei halua minua mukanaan Lontooseen. Tämä on suurin ja kamalin pelko. He eivät ole tyytyväisiä työni jälkeen, he eivät ole tyytyväisiä minuun ihmisenä, he eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Ja sanovat kiitos, mutta ei kiitos. 

Apua. Tämä oli huono aika kirjoitella tämmöisiä. Taidan yön valvoa ja käydä kaikki nämä tilanteet kymmeneen kertaan läpi ja valvoa koko yön. Hui. 9 tuntia, 39 minuuttia ja bussi kohti tuntematonta lähtee!!