"Fear not, what you don't know, coz in your heart you'll find a home"

Tänään on torstai. Kolme päivää ja minä asun Lontoossa. Kolme, pientä, lyhyttä päivää. Hullua. Ajatukset ovat aivan sekaisin. Päässäni pyörii tuhat ja yksi ajatusta, enkä saa niitä järjestykseen. En saa ulos sitä, minkä haluaisin sanoa. Yritän silti:

Vaikka olen innoissani lähdöstäni, (onhan tämä suurin unelmani) silti pakokauhu valtaa minut silloin tällöin. Mitä olen tekemässä? Olenko ihan hullu? Ei kukaan tervejärkinen lähde vuodeksi vieraaseen perheeseen, vieraaseen kaupunkiin saati maahan! Välillä tekisi mieli vain parkua ja perua koko juttu. Kaatua sänkyyn sikiöasennossa, itkeä, huutaa ja jäädä sinne. Välillä taas haluaisin, että päivät menisivät entistä nopeammin, että uusi elämä olisi jo alkanut.

Hirveimmältä tuntuu jättää perhe, ystävät ja kaikki tuttu taakse (vaikka toisaalta se on myös tässä parasta!) Hirveää ajatella, että muiden elämä jatkuu täällä normaalisti - ilman minua. Heidän elämä ei siitä juurikaan muutu. Arki rullaa tavallisesti eteenpäin, olin minä mukana tai en. He tekevät kivoja asioita, käyvät juhlimassa, keikoilla, reissussa. Pelottaa, että he unohtavat minut ja kun tulen takaisin kotiin, en sovikkaan enää porukkaan. 

Toisaalta puhtaalta pöydältä aloittaminen tuntuu ihanalle! Voin olla mitä ikinä haluan, eikä oikeasti kukaan tiedä minusta mitään, ei hyviä asioita, eikä huonoja! Voin rakentaa itselleni uuden elämän, sellaisen kuin olen siitä halunnut.