Olen vähän myöhässä päivittämässä kuulumisia! Olen ollut täällä jo yli kaksi viikkoa, eikä ainuttakaan viikonlopputarinaa! Tässä tulee, varautukaa kilometripostauksiin!
Mulla oli unohtumaton ensimmäinen viikonloppu Lontoossa. Täydellinen. Ihana. Mahtava.
Lauantaina heräsin ajoissa, jotta ehdin hyvissä ajoin junaan. Minulla oli treffit sovittuna Miran kanssa puolilta päivin. Tietenkin mun tuurilla eksyin matkalla juna-asemalle ja kiersin yli puolituntia ylimääräistä. Onneksi täältäkin korvesta menee junia suhteellisen usein, joten en sitten myöhästynyt kovin paljoa....
Kävimme ensin kahvilla ja sen jälkeen lähdimme kohti Oxford Streetiä ja maanpäällistä helvettiä: Primarkia. Kauppa on ihana, koska kaikki on edullista ja valikoima on iso, mutta ne turistit ja se tungos. Argh. No mutta löysin sen mitä tulin etsimään: kengät. Kahdetkin, söpöt tennarit ja ballerinat. Lisäksi mukaan lähti nahkatakki! :) Kun sieltä selvisimme ulos, suuntasimme vähän kauemmas keskustan tungosesta ja otimme metron Shoreditchiin. Siellä järjesetetään joka lauantai Urban Food Fest ja tarjolla on erilaisia ruokia ja paljon juotavaa! Sen huomasin ainakin, että juomat, oli kyse siideristä tai limpparista, maistuvat paljon laimeammilta kuin Suomessa! Kaikki maistuvat sille kuin niitä olisi lantrattu vedellä. Siellä esiintyi myös muutama aloitteleva muusikko ja oli todella kivaa!
Istuimme food festeillä useamman tunnin ajan, kunnes kello alkoi lähentyä puolta yötä ja oli pakko lähteä kohti Waterloon asemaa ja kotia. No, koska olen kävelevä katastrofi, eihän kaikki mennyt nytkään putkeen. Puhelimeni akku loppui juuri ennen kuin hyppäsin junaan. Juna jäi kaiken lisäksi sille asemalle, joka ei ole minulle kovinkaan tuttu. Oli pilkkopimeää, huonosti valaistut kadut ja väsynyt mieli. Kaikki kadut näyttivät samoilta, kaikki talot näyttivät samoilta, eikä mikään tie johtanut minnekään. Opasteita ei ollut missään. Ajattelin, että kysyn neuvoa seuraavalta vastaantulijalta. Hoippuva mies käveli minua kohti ja pysäytti minut. "Do you have any special cigarettes? Babe, where are you going? Can I come with you?" Varmaan sanomattakin selvää, etten häneltä apua pyytänyt tai kertonut olevani eksyksissä.
Jatkoin matkaa ja pieni paniikki iski jo päälle. Siinä vaiheessa olin hortoillut noin tunnin ajan edes takaisin katuja. Sitten kuulin takaani auton äänen. "Are you okay?" Käännyin ympäri ja takanani oli poliisiauto! Huokaisin helpotuksesta ja selitin, kuinka olen asunut täällä vasta viikon ja pimeällä kaikki näyttää niin erilaiselta, etten löydäkään tietä kotiin. Pyysin josko hän voisi soittaa taksin. Poliisia nauratti hieman ja sitten hän avasi auton oven ja pyysi kyytiin, pois kylmästä. Ja hän vei minut kotiin. Olin niin helpottunut ja niin nolona. Ennen kuin nousin kyydistä hän vielä käski pysyä pois ikävyyksistä. Minulla taitaa olla suojelusenkeli.
Sunnuntaina heräsin aikaisin lasten huutoon. Väsytti ihan kamalasti. Onneksi host perhe oli matkalla museoon ja lähtivät aika nopeasti ulos talosta. Ehdin nukkua vielä hetken ennen kuin piti nousta ylös, että ehdin London Bridgelle ajoissa. Tällä kertaa en eksynyt ja ehdin oikeaan junaan ajoissa. Heidin kanssa kiertelimme kaikki turistipaikat, haimme marketista evästä ja menimme puistoon niitä syömään. Kiertelimme SOHOssa, kävimme muutamissa kaupoissa, mutta keskustan alueella oli jälleen niin suuri ryysis, ettei missään viihdytty kovin kauaa. Päätimme ottaa metron jonnekin vähän kauemmas. Surkean muistini takia en nyt muista paikan nimeä. Siellä etsimme pubia, jossa voisimme juoda parit. Kävimme parinkin kuppilan ovella, mutta paikka oli joko liian kallis tai liian täynnä. Lopulta löysimme perinteisen brittiläisen kulmapubin, jossa iso tuoppi sidukkaa maksoi vain neljä puntaa. Joimme muutamat ja hieman hiprakan puolelle kallistuttiin. Lopulta kello lähenteli jo kymmentä ja oli pakko lähteä kohti kotia.
Kirjoitan viime viikonlopun seikkailuista eri postaukseen ja lupaan laittaa kuviakin pian! Nyt en jaksa millään ruveta valikoimaan parhaita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti olisi kiva <3